Tietäjä, taikuri, noita – yhteisön tärkeällä jäsenellä on ollut monta nimeä, mutta kaikki ovat kuitenkin viitanneet arvostettuun parantajaan, jolla on ollut kyky hallita eläviä ja kuolleita. Etelä-Konneveden alueella on asunut monia parantajia, joista tunnetuimmat olivat Rappaatvuoren Lehmoset, joiden tietäjäntaidot siirtyivät sukupolvelta toiselle satojen vuosien ajan.
Ennen lääkäreiden ja pappien tuloa keskisen Suomen alueelle ihmisten ja eläinten terveydestä, niin mielen kuin ruumiin osalta huolehtivat tietäjät ja kansanparantajat. Kullakin parantajalla oli oma erikoistumisalueensa, mutta monilla oli tavallisesta kansasta poikkeava kyky hallita loitsuja ja muita erityisiä parannuskeinoja, joilla taudinaiheuttajat taltutettiin.
Entisajan ihmisten maailmankuva oli monin tavoin poikkeava omastamme. Tuolloin ympäristö oli täynnä piilossa pysytteleviä henkiä ja haltioita, joiden uskottiin vaikuttavan ihmisiin monin tavoin. Veden väki saattoi sairastuttaa ihmisen, kuolleiden eli kalmanväen kosketus aiheutti konkkaa, eli jäsenten kangistumista, metsänväki saattoi eksyttää karjan tai metsässä liikkuvat ihmiset tai kotieläimet saattoivat joutua metsänpeittoon, eli muuttua kiviksi, joiden ohi etsijät kulkivat löytämättä kadonnutta.
Omien varautumis- ja parannuskeinojensa lisäksi ihmisillä oli turvanaan tietäjät, joilla oli maagisia keinoja puuttua henkien tekosiin ja parantaa sairastuneita sekä löytää kadonneet. Tietäjien uskottiin pystyvän hallitsemaan villieläimiä, mistä oli apua pedoilta suojautumisessa. Tietäjät pystyivät myös pysäyttämään pahan verenvuodon taikasanoilla. Tietäjät onnistuivat rikostenkin selvittelyssä, joten heillä oli hallussaan monta nykyajan virkaa – he olivat lääkäreitä, pappeja ja etsiviä.
Etelä-Konneveden alueen tunnettuja parantajia oli muun muassa Kosk’-Kuikan Riikka Konneveden Siikakoskelta. Riikka tunnettiin rohdoilla parantajana. Maineikkaimmat tietäjät kuuluivat kuitenkin Lehmosen sukuun.
Sirkkamäellä jo 1500-luvulta asuneiden Lehmosten tietäjäntaidot periytyivät suvussa. Tietäjiä oli ainakin neljässä sukupolvessa: Eero, Eeron poika Kaapro, Kaapron poika Juho eli Jussi ja Jussin poika Aapeli eli Pekan-Aapi. Lehmoset tunnettiin kuohareina eli eläinten leikkaajina, mutta kuohari sanalla viitattiin myös Lehmosten kansanparantajan taitoihin. Lehmoset hallitsivat loitsuillaan verenseisauttamisen taidon ja he myös paransivat rohdoilla sekä tiesivät ja näkivät muilta salattuja asioita. Osasivatpa Lehmoset lumota käärmeitäkin. Tarinoiden mukaan käärmeet auttoivat Lehmosia milloin kalastamaan, milloin ne vartioitvat naurispeltoa varkailta.
Sirkkamäen Rappaatvuori oli Lehmosten tietäjien tukikohta. Keväisin siellä rukoiltiin ja pyhää paikkaa käytettiin parantamiseen. Tietäjät eivät pyytäneet palkkaa antamastaan avusta, mutta vastalahjaksi hyväksyttiin esimerkiksi viinapullo. Osan viinasta tietäjät nauttivat itse, osan sekoittivat luultavasti rohtoihinsa.
Tietäjillä oli kyky puhua kuolleiden kanssa ja heidän kerrottiinkin käyvän hautausmaalla öisin avaamassa kuolleiden arkkuja ja ottamassa mukaansa ruumiinpaloja ja sormia taikakaluiksi ja rohtojen aineksiksi. Tietäjät kävivät tarinoiden mukaan myös öisin kirkossa kysymässä neuvoja kalmanväeltä eli kuolleilta, vaikeiden tapausten avuksi. Tietäjiä kunnioitettiin ja pelättiinkin yliluonnollisten voimiensa vuoksi.
Tietäjillä oli myös omat taikapussinsa, joihin sisältyi tietäjiä itseään suojelevia ja parantamisessa auttavia välineitä. Lehmosten kaksi nahkaista pussia sisälsivät tarinan mukaan, toinen katesuolat, ja toinen kolme käärmeen käräjäkiveä sekä messinkisen miekankahvan, jonka sisällä oli käärmeen pää ja karhun hammas. Lisäksi taikapussissa oli kolmesta kappaleesta tehty maaginen kirkon avain. Taikapusseihin uskottiin kätkeytyvän tietäjien voimat, jotka katosivat, kun sukunsa viimeisen tietäjän Aapi Lehmosen kuoltua taikavälineet poltettiin.Lehmosten taikakaluissa näkyy tietäjien apureiden käärmeiden ohella kansanperinteen voimahahmo karhu, jota pidettiin aikoinaan miltei jumalallisena olentona.
