Noitasen muinaisuistin on Rautalammin museon arvoituksellisimpia esineitä. Ainutlaatuisen kuparisen uistimen kerrotaan löytyneen Pohjois-Konneveden Noitasaaresta, eli Noitasesta. Kauniisti koristeltu ja kookas muinaisuistin on syntynyt taitavan vaskisepän käsissä ja onkin syytä epäillä, onko sitä käytetty kalastamiseen? Muinaisuistin on voinut olla myös kalastajan keino varmistaa saalis – uhrilahja vedenväelle. Tähän viittaisi myös esineen löytöpaikan nimi. Noita ei alun perin viitannut pahaan, vaan oli yhteisönsä tärkeä jäsen, parantaja ja auttaja.
Noitasen muinaisuistin on ensimmäisiä Rautalammin museon kokoelmiin tulleita esineitä. Se oli päätynyt museoasioista kiinnostuneen kauppaneuvoksetar Aina Peuran käsiin ja perustaessaan Peuran museon 1938, sittemmin Rautalammin museon, muinaisuistin merkittiin museon kokoelmiin numerolla 1861. Muinaisuistimen löytöpaikasta ei alunperin ollut varmuutta, sen kerrottiin löytyneen jostain Pohjois-Konneveden saaresta. Myöhemmin tieto tarkentui ja nykyään voimme olettaa sen löytyneen juuri Pohjois-Konneveden Noitasesta.
Täyttä varmuutta siitä, mistä kohtaa saarta uistin löytyi, ei ole. Noitasen lounaiskärjessä on kummeli, joka on rakennettu todennäköisesti ennen vuotta 1933. Erään selityksen mukaan on mahdollista, että esine olisi löytynyt kummelin teon yhteydessä kiviä kerättäessä. On myös arvuuteltu, onko kummelin kivet kerätty peräti rautakautisesta lapinrauniosta, eli hautaröykkiöstä. Tällöin uistin olisi voinut paljastua jopa rautakautisesta haudasta.
Noitasen muinaisuistin on taidokasta käsityötä. Se on 18,5 cm pitkä ja painaa jopa 81 grammaa. Uistin on taottu vaskesta eli kuparista ja sen mahapuoli on taidokkaasti koristeltu. Uistimen nauhakuviointi on tehty hammasleimasimella ja häränsilmäkuviot on tehty pyöreällä leimasimella iskemällä. Uistimen koristelu sekä sen muoto viittaavat myöhäiseen rautakautiseen malliin, tarkemmin ristiretkiaikaan 1100-1200 -luvuille.
Muinaisuistimen koristelu muistuttaa ristiretkiaikaisten kaularenkaiden koristelua ja sen muoto on samankaltainen kuin senaikaisten kaularenkaiden päät. Tämä johti aluksi tulkintaan, että uistin olisi voitu valmistaa maasta löytyneestä rautakautisesta kaularenkaasta. Noitasen muinaisuistin on kuitenkin huomattavasti painavampi, kuin kaularenkaiden päät yleensä, eli sellainen se ei todennäköisesti ole ollut. Koristelun esikuvana kaularengas on kuitenkin voinut toimia.
Runsas ja taidokas koristelu onkin johtanut tutkijat siihen tulkintaan, että Noitasen muinaisuistin ei olisi ollut alkuunkaan kalastusväline vaan kenties uhrilahja. Entisajan ihmiset pyrkivät varmistamaan ravinnon hankintansa monin eri tavoin. Kalastustaitojen ja välineiden ohella tärkeää oli pyrkiä varmistamaan myös kalaonni. Kalaonnen varmistamiseksi otettiin enteitä, lausuttiin loitsuja ja uhrattiin vedenväelle, eli hengille ja haltioille. Muinaisuistimen löytöpaikka Noitasen saari viittaisi nimensä puolesta tämänkaltaiseen käyttötarkoitukseen. Noita ei ennen ollut paha henkilö vaan yhteisönsä arvostettu jäsen, tietäjä.
Nykytulkinnan mukaan muinaisuistin on voinut olla myös pilkki. Muinaisuistimesta tehdyllä jäljennöksillä on yritetty kalastaa, mutta ainoastaan pilkkiminen tuotti tulosta. Rautalammin uistimen lähin vastine on Vantaan Hiekkaharjusta löytynyt uistin, joka on pronssiseosta ja ollut todennäköisesti päällystetty tinalla. Vantaan uistimessa ei kuitenkaan ole Rautalammin uistimen kaltaisia koristeluja. Noitasen uistin on löytönä täysin ainutlaatuinen.
Noitasen muinaisuistimesta on valmistettu jäljennös, joka on myynnissä Rautalammin museon museokaupassa. Siihen kuuluu myös museon kokoelmiin kuuluvasta matorasiasta mallinsa saanut visakoivuinen kotelo. Myyntipakkauksen mukana olevassa uistimen esitteessä professori Janne Vilkuna toteaa: ”Kokeile, jos raaskit, mutta varo, ettei siitäkin tule Vetehisen uhria!”.
