Etelä-Konneveden saaret tarjoavat nykyisin virkistystä retkeilijöille ja suojapaikkoja linnustolle, mutta aikanaan myös saaria käytettiin viljelysmaana. Kaskeaminen oli ennen tärkeä elinkeino ja myös saaret kaskettiin, jotta niitä voitiin viljellä. Yleisin hedelmällisestä tuhkasta noussut sato oli kaskiruista, mutta myös nauriiden kasvatus oli yleistä. Etelä-Konneveden kaskiperinteestä kertovat nykyisin nauriskuopat, joita on löytynyt Kypäristä, Suosalosta ja Loukkulahdesta. Kaskeaminen oli myös ensimmäisiä suomalaisia vientiteknologioita. Kaskeamistaidon veivät Ruotsin ja Norjan metsiin sekä Pohjois-Amerikkaan savolaiset siirtolaiset.

Kaskiviljely omaksuttiin Itä-Suomessa jo varhaismetalli- ja rautakaudella. Tuolloin maanviljely toi lisänsä pyyntielinkeinoihin metsästykseen ja kalastukseen. Erätalouden merkitys väheni pikkuhiljaa ja 1500-luvulla kaskiviljely sivuutti sen merkityksen säilyen pääelinkeinona vuosisatojen ajan. Kaskitalouden aikaan metsillä ei ollut taloudellista arvoa. Niitä käytettiin lähinnä omiin tarpeisiin. Metsät nähtiin jopa hyödyttöminä ja kuningas Kustaa Vaasa kehotti raivaamaan niitä viljelysmaiksi. Vähitellen metsätalouden kehittyessä metsien kaupallinen arvo kasvoi ja kaskeamisesta luovuttiin. Konneveden saaria on kaskettu vielä 1800-luvulla. Kaskitalouden loppuvaiheessa kaskeamisen tarkoitus oli luoda sopivia laidunmaita saariin lampaille, lehmille ja hevosille.

Nykymaisemassa näkyvät nauriskuopat viestivät entisaikojen kaskitaloudesta. Kaskitalous toimi niin, että kaskettavan alueen puut kaadettiin. Seuraavana kesänä puut poltettiin ja näin saatu tuhka teki maasta ravinteikasta. Polttokesänä maa viljeltiin. Kaskettu maa tuotti hyvin viljaa parin sadon verran. Sen jälkeen alue piti jättää rauhaan 20-40 vuodeksi, jotta puusto ehti kasvaa takaisin. Uusi kaski poltettiin toiselle alueelle. Kaskiviljely vaati paljon pinta-alaa ollakseen kannattavaa, mutta sillä tavalla havumetsäisetkin alueet saatiin tuottamaan ravintoa. Kaskiviljely edisti myös savolaisasutuksen leviämistä uusille alueille. Kasketun maan yleisin viljakasvi oli ruis. Myös maukkaita nauriita viljeltiin kaskimaissa.

Osa naurissadosta varastoitiin talven ajaksi. Nauriskuopat olivat nauriiden talvisäilytystä varten maahan kaivettuja kuoppia, jotka katettiin. Kuoppa kaivettiin vettä läpäisevään maahan usein rinteeseen tai harjun huipulle. Kun nauriit nostettiin maasta, niiden naatit poistettiin eli nauriit listittiin ja ne ladottiin nauriskuoppiin. Kuopan päälle asetettiin tukipuut, jotka peitettiin havuilla, oljilla, hiekalla, maalla ja joskus tuohilla. Ennen riittävän lumipeitteen tuloa katetta lisättiin tarvittaessa useassa erässä.

Entisaikoina viljelijät tuottivat siemenensä itse. Nauriskuopassa säilyi myös siementuotantoon tarkoitetut istukasnauriit. Istukkaisiin jätettiin muita pidempi kanta. Istukkaiksi valikoitiin parhaat nauriit koon, värin ja muodon perusteella. Viljelijät jalostivat kasvejaan mieleisiksiin. Kun syksyisin järjestettiin nauriinnostotalkoot, nauriita paistettiin kuopassa ja ne syötiin. Nauriskuoppa on yleensä pitkulainen 3-5 metriä pitkä, 1-2 metriä leveä ja 0,3-0,5 metriä syvä painanne.

Kypäristä, läheltä Konnekoskea on löydetty useita nauriskuopiksi tulkittuja painanteita. Kypärin lehtomainen kasvillisuus metsälehmuksineen on todennäköisesti syntynyt nauriskasken jälkeen luontaisesti kehittymään jätetystä maasta. Kypärin nauriskuopista kolme sijaitsee saaren etelärinteessä mäen päällä kasvavan männikön ja rantaan asti ulottuvan koivikon rajalla rivissä. Yksi kuopista on myös rantaan laskevassa etelärinteessä lähellä Kypärin rauhoitettua metsälehmusta. Kuuden kuopan ryhmä sijaitsee puolestaan rantaan laskevassa etelä-kaakkoisrinteessä. Yksi kuoppa on löydetty myös saaren lounaisrinteestä.

Suosalo aivan eteläisellä Etelä-Konnevedellä Kodanovisen lähettyvillä on yksi Etelä-Konneveden saarista, joka kertoo myös kaskikulttuurista. Suosalon kaakkoisosassa, lahdenpohjukasta pohjoiseen nousevalla rinteellä on kaakkois-luodesuuntainen 3,6 metriä pitkä, 1,0 metriä leveä ja 0,7 m syvä painauma, joka on todennäköisesti ollut nauriskuoppa.

Loukkulahdesta lahdenpohjukasta etelään nousevasta rinteestä on myös löytynyt nauriskuoppa.

Kaskiviljely oli savolaisten siirtolaisten taitopankissa heidän muuttaessaan Ruotsin ja Norjan metsäalueille. Hyödyttöminä pidetyt havumetsät muuttuivat kaskiteknologian myötä tuottoisiksi pelloiksi. Metsäsuomalaiset saivat kaskeamalla ennätysmäisiä satoja, jopa kymmenkertaisesti viljeltyä jyvää kohti verrattuna peltoviljelyyn. Metsäsuomesta Pohjois-Amerikkaan lähteneet siirtolaiset veivät osaamisensa myös uusille asuinsijoilleen.