
Kivisalmen silta yhdistää Konneveden ja Rautalammin kunnat sekä Keski-Suomen ja Pohjois-Savon maakunnat toisiinsa. Kivisalmessa kohtaavat avara Pohjois-Konnevesi ja pienten saarien täplittämä Etelä-Konnevesi. Kivisalmi on nähnyt monta matkalaista. Sen ylittävä tie on osa vanhaa Kuopio-Vaasa maantietä, jonka juuret ovat 1700-luvulla. Kivisalmessa toimi kestikievari vielä 1900-luvun alun vuosikymmenillä ja nykyään ruokabaari Kivisalmen kievari ravitsee matkailijoita kesäisin. Satama tarjoaa levähdyspaikan veneilijöille. Satamasta löytyy myös matkamiehen karsikko, johon voi kaivertaa oman viestinsä vierailustaan. Kivisalmessa tapahtui ennen sillan rakentamista lossionnettomuus, jonka muistomerkki on Kivisalmen satamassa.
Kivisalmen silta yhdistää Rautalammin ja Konneveden kunnat toisiinsa ja toimii samalla Keski-Suomen ja Pohjois-Savon maakuntarajana. Avara Pohjois-Konnevesi kohtaa Etelä-Konneveden Kivisalmen kohdalla. Kivisalmi on 230 metriä leveä ja 8 metriä syvä salmi, jonka ylittävä kaarisilta valmistui 1963. Sitä ennen salmi ylitettiin lossilla ja ennen lossia veneillä. Sillan ylittävän tien pohjana on 1700-luvun lopulla valmistunut Kuopio-Vaasa posti- ja sotatie. Tietä pitkin liikkuivat Suomen sodan aikana 1809 vuoroin niin Ruotsi-Suomen, kuin Venäjänkin joukot. Sillan rakentamista Kivisalmeen oli toivottu jo 1800-luvulla. Siltaa saatiin kuitenkin odotella, kunnes lossionnettomuudet vauhdittivat rakennushanketta.

Traaginen lossiturma 28.7.1956 vei 15 ihmisen hengen, kun Jyväskylästä Kuopioon matkannut linja-auto upposi Konneveteen linja-auton jarrujen petettyä juuri ennen lossille ajamista. Linja-auto syöksyi puomien läpi järveen ja 33 matkustajasta 18 pelastui, 15 hukkui. Jarrut pettivät, sillä vasemman takapyörän tiivistekumi oli rikkoutunut ja jarruneste oli valunut pois. Kivisalmen sillalla oli aiemminkin sattunut kaksi lossionnettomuutta, joissa henkilöauto ja kuorma-auto olivat syöksyneet veteen. Näissä onnettomuuksissa ei kuitenkaan menehtynyt ketään. Lossiturmat osaltaan vauhdittivat Kivisalmen sillan rakentamista. Tuhoisan lossiturman muistomerkki on Kivisalmen sillan kupeessa, lähellä entistä lossirantaa.

Kivisalmessa on myös toisenlainen muistomerkki – matkamiehen karsikko. Karsikko on osa perinteistä suomalaista tapaperinnettä ja tarkoittaa useimmiten oksistaan karsittua puuta, jonka pintaan on viilletty merkintöjä. Joskus karsikoita hakattiin myös kallioon. Karsikoita tehtiin hautajaismatkalla tai jonkin muun merkittävän tapahtuman vuoksi. Kivisalmen matkamiehen karsikko edustaa karsikkotyyppiä, joita tehtiin ensikertalaisille matkustajille. Luonnosta löytyvät karsikot ovat rauhoitettuja, mutta tämän karsikon on pystyttänyt Konneveden kotiseutuyhdistys. Tähän karsikkoon kuka tahansa voi kaivertaa merkkinsä vierailustaan Etelä- ja Pohjois-Konneveden rajalla.
